Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Helsingin Kaivohuone Oy:n valituksesta koskien ympäristölautakunnan päätöstä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2015-008003
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 10 §

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Helsingin Kaivohuone Oy:n valituksesta koskien ympäristölautakunnan päätöstä

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti merkitä tiedoksi korkeimman hallinto-oikeuden 29.5.2017 antaman päätöksen 2495/2017. Samalla ympäristö- ja lupajaosto toteaa, että asian käsittely jatkuu ympäristöpalveluissa määräyksen valvonnalla melumittauksin, mikäli asukkaat kokevat edelleen musiikkimelusta aiheutuvan terveyshaittaa.

Korkein hallinto-oikeus on 29.5.2017 päätöksellään ratkaissut Helsingin Kaivohuone Oy:n valituksen Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan antamasta päätöksestä 14.4.2015 (165 §), joka koskee asunnon terveyshaitta-asiaa. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Helsingin Kaivohuone Oy:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus ilmoittaa perusteluissaan seuraavaa. Koska musiikista johtuvaa melutasoa on mahdollista vaihdella rakenteellisista ratkaisuista riippumatta musiikin voimakkuutta säätelemällä, on ympäristölautakunta voinut antaa määräyksen meluhaitan vähentämisestä, vaikka Helsingin Kaivohuone Oy on kertonut jo tehneensä tarvittavat toimet meluhaitan poistamiseksi. Kun otetaan lisäksi huomioon Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Ympäristölautakunta 28.06.2016 § 242

25.08.2015 Ehdotuksen mukaan

Päätös tullut nähtäväksi 05.07.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

yksikön päällikkö
Pertti Forss

Lisätietojen antaja

Timo Koskinen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 64545

timo.koskinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 29.5.2017
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.