Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotuotantorahaston kartuttaminen vuoden 2017 tuloksella

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-002181
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotuotantorahaston kartuttaminen vuoden 2017 tuloksella

3. / 110 §

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Kaupunkiympäristön toimialan Rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden asuntotuotannon toimintakatteen ylimenevä osa 8,9 milj. euroa, siirretään asuntotuotantorahastoon asuntotuotannon riskien rahoittamiseen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli suunnittelupäällikkö Pekka Tirkkonen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Asuntotuotantotoimisto on nettobudjetoitu yksikkö. Kaupunginvaltuusto vahvisti 29.11.2017 uuden organisaation mukaisen negatiivisen toimintakatetavoitteen -3,6 milj. euroa. Myyntituottoja eli rakennuttamispalkkioita kertyi vuonna 2017 ajalla 1.6.–31.12.2017 yhteensä 11,8 milj. euroa. Asuntotuotannolle asetettu toimintakatetavoite ajalla 1.6.−31.12.2017 toteutui 5,3 milj. euroa positiivisena.

Asuntotuotantorahaston sääntöjen mukaisesti rahastoa kartutetaan toimintakatteen ylittävällä tuloksella. Tilinpäätöksen toimintakatteen ylimenevä osa on 8,9 milj. euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 13.03.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Mikko Aho

Titteli
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Pekka Tirkkonen

Titteli
Suunnittelupäällikkö