Hankesuunnitelma, perusparannus, Ressun peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2025-000878
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 187 §

Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelma (Lapinlahdenkatu 10, Kamppi)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi osoitteeseen Lapinlahdenkatu 10 toteutettavan hankkeen Ressun peruskoulun perusparannuksen 24.1.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 365 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana on enintään 34 700 000 euroa marraskuun 2024 kustannustasossa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto esittää selvitettävän mahdollisuutta, että laaditaan selkeät toimintaohjeet henkilökunnan sekä lasten ja nuorten näkemysten kartoittamiseksi koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeisiin liittyen jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien prosessin eri vaiheissa. Kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti henkilökunnan osallisuutta rakennusten suunnittelussa tulee lisätä. Selvitetään mahdollisuutta, että nämä osallistamisen toimintaohjeet sekä tilasuunnitteluohjeet ovat sekä kaupunkiympäristön että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan julkisilla sivuilla helposti löydettävissä. (Johanna Nuorteva)

Käsittely

Valtuutettu Johanna Nuorteva ehdotti valtuutettu Mari Holopaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto esittää selvitettävän mahdollisuutta, että laaditaan selkeät toimintaohjeet henkilökunnan sekä lasten ja nuorten näkemysten kartoittamiseksi koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeisiin liittyen jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien prosessin eri vaiheissa. Kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti henkilökunnan osallisuutta rakennusten suunnittelussa tulee lisätä. Selvitetään mahdollisuutta, että nämä osallistamisen toimintaohjeet sekä tilasuunnitteluohjeet ovat sekä kaupunkiympäristön että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan julkisilla sivuilla helposti löydettävissä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

6 äänestys

Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 71
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Veli-Pekka Dufva, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Sandra Hagman, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Maija Karhunen, Emma Kari, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Eija-Riitta Korhola, Minja Koskela, Tuuli Kousa, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Mika Merano, Ville Merinen, Silvia Modig, Björn Månsson, Riku Nieminen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Reetta Vanhanen, Antti Vuorela

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 13
Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Mikael Jungner, Arja Karhuvaara, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Maarit Vierunen, Mikael Vuorinen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Alvesalo, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Bhatia, Riina Vihreä valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Dufva, Veli-Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-Aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Halttunen, Tiina Keskustan valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt
Hassan, Ahmad Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Helin, Sari Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hjelt, Jenni Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kallio, Natalia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Karhunen, Maija Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kasongo, Jenny Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korhola, Eija-Riitta Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kousa, Tuuli Vihreä valtuustoryhmä
Kumpula-Natri, Miapetra Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Lonka, Pirjo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Merano, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Merinen, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nieminen, Riku Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Paavola, Silja Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Qaaje, Abdifatah Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rauramo, Janne Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Regmi, Krishna Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Suhonen, Petri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Takala, Minni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tani, Iida Vihreä valtuustoryhmä
Toivonen, Niilo Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuuva, Alma Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vuorela, Antti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jäsen Valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vuorinen, Mikael Kokoomuksen valtuustoryhmä
0 Poissa
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 21 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 15 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 8 1 12 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt 1 0 0 0

Kaupunginvaltuusto hyväksyi osoitteeseen Lapinlahdenkatu 10 toteutettavan hankkeen Ressun peruskoulun perusparannuksen 24.1.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 365 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana on enintään 34 700 000 euroa marraskuun 2024 kustannustasossa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

  Kaupunginvaltuusto esittää selvitettävän mahdollisuutta, että laaditaan selkeät toimintaohjeet henkilökunnan sekä lasten ja nuorten näkemysten kartoittamiseksi koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeisiin liittyen jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien prosessin eri vaiheissa. Kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti henkilökunnan osallisuutta rakennusten suunnittelussa tulee lisätä. Selvitetään mahdollisuutta, että nämä osallistamisen toimintaohjeet sekä tilasuunnitteluohjeet ovat sekä kaupunkiympäristön että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan julkisilla sivuilla helposti löydettävissä. (Johanna Nuorteva)

Valtuutettu Johanna Nuorteva ehdotti valtuutettu Mari Holopaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

  Kaupunginvaltuusto esittää selvitettävän mahdollisuutta, että laaditaan selkeät toimintaohjeet henkilökunnan sekä lasten ja nuorten näkemysten kartoittamiseksi koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeisiin liittyen jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien prosessin eri vaiheissa. Kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti henkilökunnan osallisuutta rakennusten suunnittelussa tulee lisätä. Selvitetään mahdollisuutta, että nämä osallistamisen toimintaohjeet sekä tilasuunnitteluohjeet ovat sekä kaupunkiympäristön että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan julkisilla sivuilla helposti löydettävissä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

6 äänestys

Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 71
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Veli-Pekka Dufva, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Sandra Hagman, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Maija Karhunen, Emma Kari, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Eija-Riitta Korhola, Minja Koskela, Tuuli Kousa, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Mika Merano, Ville Merinen, Silvia Modig, Björn Månsson, Riku Nieminen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Reetta Vanhanen, Antti Vuorela

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 13
Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Mikael Jungner, Arja Karhuvaara, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Maarit Vierunen, Mikael Vuorinen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottaman toivomusponnen.

Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 465

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä osoitteeseen Lapinlahdenkatu 10 toteutettavan hankkeen Ressun peruskoulun perusparannuksen 24.1.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 365 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana on enintään 34 700 000 euroa marraskuun 2024 kustannustasossa.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula
Lisätiedot

Susanna Hyvärinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 60716

susanna.hyvarinen@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 08.04.2025 § 113

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 24.1.2025 päivätystä Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuuta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi. Opettajien osallistamisprosessissa ei ole henkilökunnan mukaan riittävästi otettu huomioon heidän näkemyksiään ja palautetta. Opettajien ja muun henkilökunnan kuulemista tilasuunnittelussa on tarpeen jatkaa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Käsittely

Vastaehdotus:
Mari Holopainen: Lisätään kohtaan 4: Opettajien osallistamisprosessissa ei ole henkilökunnan mukaan riittävästi otettu huomioon heidän näkemyksiään ja palautetta. Opettajien ja muun henkilökunnan kuulemista tilasuunnittelussa on tarpeen jatkaa.

Kannattaja: Bicca Olin

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Mari Holopaisen vastaehdotuksen.

18.03.2025 Pöydälle

25.02.2025 Pöydälle

06.03.2025 Pöydälle

Esittelijä
perusopetusjohtaja
Ville Raatikainen
Lisätiedot

Molly Ekholm, projektiarkkitehti, puhelin: 310 33257

molly.ekholm@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 03.04.2025 § 47

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle Kampissa osoitteeseen Lapinlahdenkatu 10 toteutettavan hankkeen Ressun peruskoulun perusparannuksen 24.1.2025 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäishinta-arvio arvonlisäverottomana on 34 700 000 euroa marraskuun 2024 kustannustasossa ja laajuus noin 8365 brm² ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala antoi hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

06.03.2025 Pöydälle

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Pekka Löyskä, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38311

pekka.loyska@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 04.09.2025

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Susanna Hyvärinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 60716

susanna.hyvarinen@hel.fi