Osallistuminen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoitushakuun hankkeella "Augmented Urbans"

HEL 2017-009265
Ärendet har nyare handläggningar
§ 98
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Osallistuminen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoitushakuun hankkeella "Augmented Urbans"

Kansliapäällikkö/U

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan Unionin Interreg Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa ”Augmented Urbans”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenteen asemakaavapalvelun eteläisen yksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat todeten, että hankkeen kustannuksiin 175 046 euroa, josta omarahoitusosuus on enintään 13 390 euroa varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 15004.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on kehittää kaupunkisuunnittelua kolmesta näkö-kulmasta: aikajänne, osallistuminen ja teknologiat. Hankkeessa kehitetään toimijoiden osallistumista sekä kaupunkirakenteen resilienssiä pienentämällä pitkän aikavälin tavoitteiden ja lyhyen aikavälin toimien välistä kuilua. Teemaan keskitytään tutkimalla uusien avustettujen ja lisättyjen todellisuuksien teknologioiden mahdollisuuksia. Helsingin osa-hankkeessa kohteena on Kalasataman keskuksen ja Pasilan keskuksen välinen Teollisuuskadun akseli. Pyrkimyksenä on löytää moninaisen osallistujajoukon kesken yhteinen näkemys alueen kehittämisestä sekä sitouttaa alueen maanomistajat kehittämään Teollisuuskadun akselia pitkäjänteisesti monipuolisena ja uudenlaisena työpaikka-alueena.

Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Suomen lisäksi partnereita on Ruotsista, Virosta ja Latviasta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 2 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin osuus on 175 046 euroa, josta EU-tuen ja valtion osuus on enintään 161 656 euroa. Hankkeen suunniteltu kesto on kolme vuotta ja se toteutettaisiin vuosina 2018–2020.

Detta beslut publicerades 07.12.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Mer information fås av

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö/U
Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja

Bilagor

1. Kaupunkiympäristön toimialan esitys
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Helsingin osahankkeen budjetti
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.