TOI-luokan perustaminen, Pukinmäenkaaren peruskoulu

HEL 2019-008318
Ärendet har nyare handläggningar

TOI-erityisluokan perustaminen, Pukinmäenkaaren peruskoulu

§ 71

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetusjohtaja päätti perustaa vaikeasti kehitysvammaisten lasten toiminta-alueittaisen opetuksen TOI-erityisluokan Pukinmäenkaaren peruskouluun

Päätöksen perustelut

Kasvatus-ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti 11.12.2018 erityisluokkaverkon muutoksista lukuvuodelle 2019 – 2020 (§70). Samassa päätöksessä kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti antaa perusopetusjohtajalle oikeuden perustaa tarvittaessa uusia erityisluokkia perusopetuspalveluiden taloudellisen kehyksen puitteissa.

Oppilasmäärän kasvun ja kesän aikana tapahtuneen muuttoliikkeen myötä tarve vaikeasti kehitysvammaisten lasten erityisluokkapaikkoihin on lisääntynyt. Olemassa olevien TOI-erityisluokkien paikat eivät ole tällä hetkellä riittävät. Pukinmäenkaaren peruskouluun perustettavan TOI-erityisluokan avulla turvataan vaikeasti kehitysvammaisten lasten perusopetuslain mukaiset oikeudet riittävään tukeen perusopetuksessa.

Detta beslut publicerades 13.08.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Outi Salo

Titel
Perusopetusjohtaja

Upplysningar