Asemakaavan muutos, nro 12967, Vallila, Kumpulantie 1, Kuortaneenkatu 13, Kiinteistö Oy Kumpulantie 1
Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Kumpulantie 1, tarkistettu asemakaavan muutosehdotus (nro 12967)
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- 7.10.2025 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12967 (liite 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee Helsingin kaupungin 22. kaupunginosan (Vallila) korttelin 691 tonttia 21.
Lisäksi lautakunta päätti
- ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
- antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin huomautuksiin. Päätösasiakirjat ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla:
- ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan AKL/MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Paula Leiwo.
Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Kaavaratkaisun keskeinen sisältö
Asemakaavan muutos koskee yhtä tonttia osoitteessa Kumpulantie 1. Tontilla sijaitsee vuonna 1957 rakennettu toimistorakennus (arkkitehti Erkki Kartano), jonka kaksi ylintä kerrosta Kumpulantien puolella puretaan.
Suunnitelman mukaan tontille toteutetaan 6–15-kerroksinen hybridirakennus, jossa nykyisen toimistorakennuksen kuusi ensimmäistä kerrosta säilyy toimitilana ja päälle rakennetaan yhdeksän kerrosta uutta asumista. Ensimmäisessä kerroksessa on kadulle avautuvaa liiketilaa ja maan alla pysäköintikellari.
Uutta asuinkerrosalaa tulee kerrostaloihin 6 000 k-m². Kaavaratkaisun mukainen rakennusoikeus on yhteensä 12 300 k‑m² eli kasvaa vanhaan asemakaavaan nähden 5 194 k‑m²:llä. Asukasmäärän lisäys on noin 150 uutta asukasta.
Kaavaratkaisun tavoitteena on säilyttää nykyistä toimistotilaa keskeisellä sijainnilla Teollisuuskadun varrella Vallilan toimitila-alueella ja samalla lisätä täydennysrakentamalla alueen elinvoimaa, käyttäjämääriä sekä laadukasta ja hiilijalanjäljeltään vastuullista uutta asuntotuotantoa.
Kaava mahdollistaa hybridirakennuksen, jossa yhdistyy asuminen ja toimitila olemassa olevan rakennuksen ja uudisrakentamisen muodostamaan kokonaisuuteen.
Jos suunnitelma toteutetaan, se vaikuttaa erityisesti siten, että työpaikkamäärä alueella hieman pienenee, mutta asukasmäärä kasvaa. Kaavan sosiaaliset vaikutukset on esitetty kaavaselostuksessa. Kaavalla ei ole erityisiä vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.
Päätökset kaavaratkaisun pohjana
Kaavaratkaisu edesauttaa valtuustokauden 2025–2029 kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista siten, että täydennysrakentamista toteutetaan alueen omaleimaisuus säilyttäen ja Vallilaa uudistetaan mahdollistamalla myös asuntorakentaminen, jolla pyritään vastaamaan kasvavan väestön asuntotarpeisiin. Yleiskaavan 2016 tavoitteiden mukaisesti katutilan elävyys varmistetaan osoittamalla ensimmäisen kerroksen tiloja liiketilaksi.
Nyt laadittu kaavaratkaisu on Helsingin yleiskaavan (2016) mukainen.
Alueen lähtökohdat ja nykytilanne
Kumpulantie 1 tontti sijaitsee kehittyvässä kaupunkirakenteessa Vallilan toimitila-alueella, kävelyetäisyyden päässä Pasilan asemalta. Tontilla sijaitsee vuonna 1957 rakennettu arkkitehti Erkki Kartanon suunnittelema 7–9-kerroksinen toimistorakennus.
Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1984, jossa tontti on merkitty Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T).
Entistä teollisuusaluetta kehitetään kaupunkiympäristölautakunnan 24.5.2022 hyväksymien Vallilan toimitila-alueen suunnitteluperiaatteiden mukaisesti kestävästi ja resurssiviisaasti. Rakennusten purkamista vältetään ja olemassa olevaa rakennuskantaa hyödynnetään muutoksissa ja uusissa käyttötarkoituksissa.
Kiinteistöjen rakennusoikeuden lisäykset ovat lähtökohtaisesti mahdollisia koko Vallilan toimitila-alueella. Korttelialueita saa täydentää uusilla rakennusosilla, jotka voivat nousta nykyistä rakennetta korkeammalle.
Teollisuuskatuun rajautuvien tonttien lisärakentamisen yhteydessä voi tontille sijoittaa kokonaisuutta tukevaa asumista, jos sille on järjestettävissä hyvän asumisen edellytykset, mukaan lukien riittävät pihatilat.
Alueella voimassa olevat asemakaavat
Alueella on voimassa asemakaava 8529 (09.03.1984).
Voimassa olevassa asemakaavassa (tullut voimaan 9.3.1984) tontti on merkitty (T) Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi ja rakennusoikeuden määräksi 7 106 k‑m².
Kaupunkiympäristölautakunnan 24.5.2022 hyväksymät Vallilan toimitila-alueen suunnitteluperiaatteet toimivat alueen kaavamuutosten ja muiden kehittämishankkeiden pohjana. Tavoitteena on alueen kaikkien asemakaavojen vähittäinen päivittäminen sitä mukaa kun maanomistajat lähtevät hakemaan asemakaavan muutoksia.
Kyseinen tontti kuuluu lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan 25.5.2021 hyväksymän Teollisuuskadun akselin kaavarungon alueeseen, jossa tavoitteena on tarjota pääkonttoripaikkoja keskeisellä sijainnilla ja kehittää Pasilan ja Kalasataman välisestä alueesta monipuolinen ja elävä keskusta-alue. Kaavarunko ja suunnitteluperiaatteet lähtevät samoista tavoitteista ja tukevat toisiaan.
Tontti on yksityisomistuksessa.
Kaavoitus on tullut vireille tontin omistajan tai haltijan hakemuksesta. Kaavoitustyö on käynnistetty tontin 22/691/21 omistajan Kiinteistö Oy Kumpulantie 1 aloitteesta.
Kaavaratkaisun kustannukset
Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia. Asemakaavamuutos nostaa tontin arvoa. Mahdollisista maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa.
Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana
Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista, viranomais- ja asiantuntijatahojen lausunnoista, kaavan valmisteluaikana saaduista kannanotoista, osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.
Viranomais- ja asiantuntijayhteistyö
Valmistelu on tehty yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen kanssa.
Viranomaisten kannanotto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistui rakennuksen poistumistieratkaisuihin. Kannanotossa esitetty asia on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että viitesuunnitelman mukaisesta ratkaisusta on tehty alustava paloselvitys. Vastineet kannanottoihin on esitetty vuorovaikutusraportissa.
Mielipiteet
OAS-aineistosta saapui kirjallisia mielipiteitä 2 kpl.
Annetuista mielipiteistä ensimmäinen kohdistui rakennuksen lintuystävällisyyteen. Toisessa mielipiteessä todettiin, että rakennuksen käyttötarkoituksen muutos on kannatettava ja että nykyisen rakennusrungon käyttö alimmissa toimistokerroksissa sekä korotusosiin suunniteltu puurakentaminen toteuttavat kestävän rakentamisen tavoitteita.
Mielipiteissä esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että lintujen törmäysriskin osalta on lisätty kaavamääräys koskien rakennuksen lasipintojen käsittelyä ja valaistuksen suunnittelua. Vastineet mielipiteisiin on esitetty vuorovaikutusraportissa.
Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (AKL/MRL 65 §)
Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä (AKL/MRL 65 §) 7.4.2025–9.5.2025. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:ssä säädetyllä tavalla.
Kaavaehdotusta koskevia muistutuksia saapui 1 kpl.
Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat hankkeen varjostusvaikutuksiin Sähköttäjänpuiston leikkipaikalla sekä rakennuksen viereisen Kuortaneenpolun kunnostamis- ja ylläpitotarpeisiin.
Huomautukset on otettu huomioon teettämällä varjostusanalyysi lisärakentamisen vaikutuksista ja välittämällä Kuortaneenpolun osalta viestiä kiinteistön omistajalle ja kaupungin kunnossapitopuolelle. Vastineet muistutuksiin on esitetty vuorovaikutusraportissa.
Lausuntoja saatiin seuraavilta viranomais- ja asiantuntijatahoilta:
- Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)
- Helen Sähköverkko Oy
- sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala/Pelastuslaitos
Pelastuslaitoksen lausunnossa esitetyt huomautukset kohdistuivat rakennuksesta ja sen laajennuksesta laadittuun alustavaan paloturvallisuussuunnitelmaan, jonka kuvaamia järjestelyjä ei poistumisturvallisuuden osalta ollut esitetty viitesuunnitelmissa. Helsingin seudun ympäristöpalveluilla (HSY) eikä Helen Sähköverkolla ollut asemakaavan muutoksen osalta huomautettavaa.
Huomautukset on otettu huomioon siten, että paloturvallisuussuunnitelmaa ja viitesuunnitelmaa on poistumisturvallisuuden osalta tarkistettu. Vastineet lausuntoihin on esitetty vuorovaikutusraportissa.
Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen
Kaavan tavoitteet huomioon ottaen kaavaehdotusta ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa julkisen nähtävilläolon yhteydessä saapuneiden huomautusten johdosta. Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu Tehdyt muutokset -liitteeseen. Tehdyt muutokset ovat luonteeltaan vähäisiä, joten kaavaehdotusta ei ole ollut tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.
Tarkemmat perustelut
Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ja vaikutukset ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.
Jatkotoimenpiteet
Kaava-alueeseen tai sen osaan liittyy maankäyttösopimusmenettely, joka tulee saattaa päätökseen ennen kaavan hyväksymistä.
Toimivalta
Kaavaratkaisun hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto.
Detta beslut publicerades 13.10.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Upplysningar
Paula Leiwo, arkkitehti, puhelin: 09 310 23637