Valtuustoaloite, kulttuuriprosentin laajentaminen raideliikennehankkeisiin
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon ym. valtuustoaloitteesta koskien kulttuuriprosentin laajentamista raideliikennehankkeisiin
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Helsinki selvittää mahdollisuutta laajentaa taiteen prosenttiperiaatteen soveltaminen uusiin raidelinjoihin Tampereen mallin mukaan.
Kaupunki toteuttaa taiteen prosenttiperiaatetta muun muassa merkittävissä julkisissa talonrakennushankkeissa sekä puisto- ja katuhankkeissa, jotka ovat kaupunkikuvallisesti, alueellisesti, laajuudeltaan tai muulla tavoin merkittäviä. Taiteen kustannus sisältyy investointihankkeeseen ja mahdolliseen hankesuunnitelmaan. Taiteen kustannus on enintään yksi prosentti rakennuskustannuksista sekä yksittäisessä talonrakennushankkeessa yleensä korkeintaan 100 000 euroa. Prosenttiperiaatetta sovelletaan lisäksi tietyillä kaupunkiuudistus-, projekti- ja täydennysrakentamisalueilla. Näillä alueilla rahoitus perustuu rakennuttajilta perittävään taidemaksuun.
Taiteen toteuttaminen suurten raideinvestointien yhteydessä on kannatettavaa. Varsinkin raitiotiehankkeissa tarkoituksenmukaisin toteutustapa on yleensä sisällyttää mahdolliset taideteokset raidehankkeen yhteydessä toteutettaviin katu- ja puistohankkeisiin. Jos raidehanke sijaitsee projekti- tai kaupunkiuudistusalueella, taideteokset voidaan toteuttaa osana alueen laajempaa taideohjelmaa. Tällöin teokset saadaan liitettyä kaupungin taidekokoelmaan ja pystytään hyödyntämään valmiita toimintamalleja, joilla varmistetaan teosten laatu ja kunnossapidettävyys.
Joissakin tapauksissa taidemääräraha on tarkoituksenmukaista sisällyttää suoraan raidehankkeeseen, esimerkiksi metroasemilla. Tällöin taideteokset tulevat liikenneliikelaitoksen (HKL) tai Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n omistukseen ja hoitovastuulle. Teosten kuratointi ja konservointi voidaan kuitenkin ostaa Helsingin taidemuseolta. Samalla on otettava huomioon, että taiteen osuus hankkeen rakentamisen ja ylläpidon kustannuksista ei kuulu Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) infrastruktuurista maksamien korvausten piiriin. Taiteen osuutta ei myöskään tule sisällyttää hankkeen kustannukseksi Liikenne- ja viestintäviraston ohjeistuksen mukaisessa hankearvioinnissa.
Prosenttiperiaatteella rahoitettavien erillisten taideteosten lisäksi Helsingissä elävöitetään julkisia tiloja ympäristötaiteella, arkkitehtuurilla, viherratkaisuilla ja muotoilulla. Raidehankkeissa esimerkkejä näistä ovat Rautatientorin metroaseman laituritasolla olevat uniikit keramiikkareliefit, Raide-Jokerin pysäkkien valaistut erikoispylväät ja Kalasataman raitiotien monilajiset istutukset. Katutilassa korkeatasoista muotoilua edustavat esimerkiksi akateemikko Juha Leiviskän suunnittelemat pysäkkikatokset. Kaikki nämä näkökulmat huomioidaan raidehankkeissa myös jatkossa.
Tampereen raitiotien laaja taideohjelma sisältää nk. kokoelmateosten lisäksi ympäristötaidetta ja ulottuu myös vaunuihin. Helsingissä vaunukaluston vaatimukset asettaa HSL, joka myös maksaa kaluston kustannukset. Vaunuissa taide voi näkyä myös esimerkiksi julisteina tai näytöillä, joista myös vastaa HSL.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto ja 28 muuta valtuutettua ovat tehneet 7.5.2025 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Kulttuuriprosentin laajentaminen raideliikennehankkeisiin
Helsingissä on käytössä niin sanottu taiteen prosenttiperiaate. Helsinki käyttää merkittävien rakennusinvestointien ja perusparannushankkeiden budjeteista prosentin julkiseen taiteeseen eli julkisissa tiloissa vapaasti saavutettavissa olevaan taiteeseen. Kulttuuriprosenttiperiaate työllistää taiteilijoita ja rikastuttaa kaupunkitilaa ja tekee siitä viihtyisämmän ja kiinnostavamman asukkaille ja vierailijoille. Esimerkkejä prosenttiperiaatteen toteutuksista ovat julkiset veistokset ja installaatiot Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa, sekä monet rakennusten sisään ja ulkopinnoille toteutetut taideteokset.
Käytännössä kaupungin investointihankkeiden budjettiin varataan noin yksi prosentti kokonaissummasta taiteeseen. Rahoituksella voidaan hankkia esimerkiksi julkisia taideteoksia, taideintegraatioita rakennuksiin tai ympäristötaidetta. Päätökset valittavista taideteoksista tekee kaupungin taidemuseo HAM yhteistyössä hankkeen tilaajan ja mahdollisten asiantuntijaraatien kanssa. Kaupunki vastaa taideteosten ylläpidosta ja huollosta.
Tampereella rakentamiseen sovelletun prosenttitaiteen lisäksi merkittävä panostus julkiseen taiteeseen on ollut ns. ratikkalinjan taideohjelma. Tampereella ratikkapysäkeillä on muun muassa valo-, video-, ääni- ja veistostaidetta, ja lisäksi taide näkyy raitiolinjan infrassa: silloissa, tukimuureissa ja sähkökaapeissa sekä maamerkkiteoksina. Ratikkavaunujen sisä- ja ulkopinnoilla on taidetta, kuten visuaalisia teoksia ja runoja. Pysäkkien teokset vaihtelevat mosaiikkipinnoista veistoksiin ja ääni-installaatioihin. Lisäksi valotaideteokset ja muraalit koristavat reitin varrella olevia rakenteita. Osa teoksista on pysyviä, osa vaihtuvia.
Helsingissä on tulossa lähivuosina merkittäviä raidehankkeita, ja myös ne voitaisiin toteuttaa Tampereen mallin mukaisesti laajentamalla prosenttiperiaate ratikkahankkeisiin. Näin saataisiin Helsingistä entistä hauskempi kaupunki ja työllistettäisiin samalla taiteilijoita.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsinki selvittää mahdollisuutta laajentaa taiteen prosenttiperiaatteen soveltaminen uusiin raidelinjoihin Tampereen mallin mukaan.”
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 29.8.2025 mennessä.
Kaupunginkanslia on myöntänyt lausunnon antamiselle lisäaikaa 4.11.2025 saakka.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Saman pykälän 5 momentin mukaan kaupunginhallitus voi 2 momentissa määrätystä poiketen päättää, että aloite jää kaupunginhallituksen vastattavaksi.
Detta beslut publicerades 13.10.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Upplysningar
Lauri Kangas, johtava liikenneasiantuntija: 09 310 37455