Oikaisuvaatimus, iltapäivätoimintaan ottaminen
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta iltapäivätoimintaan ottamisesta
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaavan erityissuunnittelijan 12.05.2025 (§ 12975) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Päätös, johon vaaditaan oikaisua
Aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaava erityissuunnittelija on 12.05.2025 (§ 12975) tehnyt myönteisen päätöksen iltapäivätoimintaan ottamisesta perheen lapselle. Päätöksellä lapsi on otettu IF Gnistan rf:n iltapäivätoimintaan Oulunkylä ala-asteelle ajalle 07.08.2025–30.05.2026.
Oikaisuvaatimus
Huoltaja on tehnyt 03.07.2025 oikaisuvaatimuksen em. päätöksestä. Oikaisuvaatimuskirjelmässä kerrotaan, että perheen lapsi aloittaa syksyllä 2. vuosiluokalla. Perhe on hakenut lapselle paikkaa Kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan leikkipuisto Mäkitorpan iltapäivätoiminnasta.
Oikaisuvaatimuksessa toivotaan lapsen saavan paikan haetusta toimipaikasta. Huoltaja vetoaa kohtuuttoman pituiseen kotimatkaan iltapäivätoiminnasta. Huoltaja vaatimuksessaan kertoo perheen olleen eronnut ja, että lapsi asuu vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. Huoltaja kertoo, että kotimatka Gnistanin toimipisteeltä isälleen on 2 km pituinen, kun taas Mäkitorpan toimipisteeltä matkaa olisi 1,2 km. Huoltaja vaatii, että toimipaikka muutettaisiin ottaen lapsen etu huomioon.
Päätös on annettu postitse tiedoksi 18.6.2025. Oikaisuvaatimus on saapunut 03.07.2024 Helsingin kaupungin kirjaamoon. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle viranomaiselle.
Perustelut
Lainsäädäntö, valintaperusteet ja toimivalta
Perusopetuslain (628/1998) 48 b §:n mukaan kunta päättää perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan järjestämisestä sekä toiminnan laajuudesta. Jos kunta järjestää iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille erityistä tukea saaville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Iltapäivätoimintaan pääsy ei ole lapselle ehdoton, subjektiivinen oikeus.
Perusopetuslain 48 b §:n 2 momentin mukaan otettaessa lapsia aamu- ja iltapäivätoimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Samassa momentissa todetaan lisäksi, että kunnan tulee etukäteen ilmoittaa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikoista, toiminnan alkamis- ja päättymisajankohdasta sekä siitä, miten sen järjestämään tai hankkimaan aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan.
Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto on 8.10.2013 (§ 70) päättänyt perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan ottamisen perusteista. Jaoston päätöksen mukaan toimintaan otetaan ensisijaisesti 1. vuosiluokan oppilaat ja erityistä tukea saavat oppilaat. Jos ryhmässä on tämän jälkeen tilaa, sinne otetaan 2. vuosiluokan oppilaita. Lapsi valitaan toimintaan huoltajan yhteen toimintapaikkaan tekemän hakemuksen perusteella. Jos määräajassa saapuneita hakemuksia toimintapaikkaan on enemmän kuin tarjottavia paikkoja, suoritetaan samanarvoisten hakemusten kesken arvonta. Jos lapsi ei tule valituksi hakemaansa ryhmään, iltapäivätoimintapaikka pyritään osoittamaan alueen muista perusopetuslain mukaisista toimintapaikoista.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 6 §:n 1 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei perusopetusjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, perusopetusjohtaja ottaa oppilaat perusopetukseen sekä suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Perusopetusjohtaja on delegointipäätöksellä 27.1.2025 (§ 11) siirtänyt toimivaltaansa siten, että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaava erityissuunnittelija päättää ottamisesta suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Perustelut oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle
Lapselle on haettu paikkaa Kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan leikkipuisto Mäkitorpan iltapäivätoiminnasta. Kyseiseen iltapäivätoimintaan oli yhteensä 86 hakijaa. Kaikkia hakijoita ei voitu ottaa kyseiseen iltapäivätoimintaan huomioiden ryhmän rakenne ja toimitilat. Valinnassa noudatettiin em. opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päättämiä iltapäivätoimintaan ottamisen perusteita.
Toimintaan otettiin ensisijaisesti 1. vuosiluokan oppilaat ja erityisen tuen oppilaat. Kaikki 1. vuosiluokan oppilaat ja erityisen tuen oppilaat saivat paikan kyseisestä toimipaikasta. Ryhmässä oli 1. vuosiluokan oppilaiden ja erityisen tuen oppilaiden jälkeen vielä tilaa, joten osa 2. vuosiluokan oppilaista valittiin toimipaikkaan em. jaoston kriteerien perusteella arvontaan perustuen.
Arvontaan perustuen 30 toisen vuosiluokan oppilasta eivät saaneet paikkaa haetusta ryhmästä. Heille osoitettiin em. jaoston kriteerien valossa iltapäivätoimintapaikka alueen muusta toimipaikasta eli If Gnistan, Oulunkylän ala-asteen iltapäivätoiminnasta. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsi on 2. vuosiluokan oppilas ja lapsi ei kuulu erityisen tuen piiriin. Lapsi on ollut mukana 2. vuosiluokan oppilaiden paikka-arvonnassa, mutta ei ole saanut paikkaa haetusta ryhmästä arvontaan perustuen. Noudatettu menettely on ollut em. jaoston kriteerien mukainen.
Oikaisuvaatimuksessa on vedottu kotimatkan pituuteen sekä lapsen edun huomioimiseen. Lapsen kotimatkan ollessa pisimmillään 2 km ei tätä matkaa voida pitää oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikeana, rasittavana taikka vaarallisena, eikä liioin lapsen edun vastaisena. Lapselle on myönnetty iltapäivätoimintapaikka kohtuullisen matkan päästä tämän huoltajien kodeista.
Iltapäivätoimintaan ottamisessa noudatettiin opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 8.10.2013 (§ 70) päättämiä perusteita, jotka ovat kaikille hakijoille perusopetuslain vaatimalla tavalla yhdenvertaisia. Jaoston päättämien valintaperusteiden soveltamisen myötä perheen lapsi jäi ilman paikkaa haetusta iltapäivätoiminnasta. Lapselle osoitettiin paikka muualta. Menettely on ollut tasapuolinen ja yhdenvertainen.
Viranhaltijan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole lainvastainen. Päätöstä tehdessä on noudatettu em. jaoston päättämiä valintaperusteita. Oikaisuvaatimus on hylättävä.
Detta beslut publicerades 03.09.2025
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Föredragande
Upplysningar
Jaakko Paavolainen, korkeakouluharjoittelija, puhelin: +358931077151