Hankesuunnitelma, Vanha Talvitie, koulu, lasten päiväkoti ja nuorisotalo, Hermanninranta

HEL 2025-009388
Asialla on uudempia käsittelyjä
29. / 329 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto osoitteeseen Vanha talvitie toteutettavien Hermanninrannan koulun, lasten päiväkodin ja nuorisotilojen hankesuunnitelmasta sekä päätös päiväkodin ja koulun perustamisesta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

a. antaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 12.06.2025 päivätystä Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta (liite 1).

b. päättää perustaa päiväkodin ja koulun sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankesuunnitelman. Toiminta alkaa tilojen käyttöönoton yhteydessä.

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilat tulee suunnitella eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukeviksi, turvallisiksi ja erilaiset oppijat huomioiviksi. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Lautakunta kehottaa vielä selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa pihan kokoa sekä koulun että päiväkodin osalta. Pihan tulee olla lapsille innostava sekä leikkivälineiden että muun suunnittelun osalta ja sen tulee tarjota suojaa sateelta ja auringolta.

Käsittely

Vastaehdotus:
Sandra Hagman: Lausuntoehdotuksen kuudenteen kappaleeseen lisätään lause eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukevista tiloista ja erilaisten oppijoiden huomioimisesta:
(6) Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilat tulee suunnitella eri-ikäisten lasten kasvua ja kehitystä tukeviksi, turvallisiksi ja erilaiset oppijat huomioiviksi. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Sandra Hagmanin vastaehdotuksen yksimielisesti.

Vastaehdotus:
Maria Aarnilinna: Lisätään päätösehdotuksen lopuksi omaksi kappaleeksi: Lautakunta kehottaa vielä selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa pihan kokoa sekä koulun että päiväkodin osalta. Pihan tulee olla lapsille innostava sekä leikkivälineiden että muun suunnittelun osalta ja sen tulee tarjota suojaa sateelta ja auringolta.

Kannattaja: Sandra Hagman

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Maria Aarnilinnan vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

a. antaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 12.06.2025 päivätystä Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta (liite 1).

b. päättää perustaa päiväkodin ja koulun sillä ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankesuunnitelman. Toiminta alkaa tilojen käyttöönoton yhteydessä.

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen tavoitteita sekä pääosin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Uuden strategian mukaisesti tulevissa hankkeissa tulee varmistaa riittävän kokoiset ja monipuoliset pihat viheralueineen. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Hermanninrannan koulu, päiväkoti ja nuorisotalo hankkeen hankesuunnitelmasta 12.06.2025. Tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaisesti lautakunta lausuu tilahankkeiden hankesuunnitelmista.

Kohde sijaitsee osoitteessa Vanha talvitie, Hermannin kaupunginosassa 21. Hermanninrantaan rakentuu 2020–2030-luvuilla uusi noin 5 500 asukkaan asuinalue, jossa ei ole aiemmin ollut asuinrakennuksia eikä palveluita. Uudisrakennus mitoitetaan 700 oppilaalle ja 224 päiväkotilapselle. Hermanninrannan tilat otetaan käyttöön kalustettuina ja varusteltuina kesäkuuhun 2029 mennessä. Tällä hetkellä Hermannin alueen perusopetusta järjestetään Kalasataman peruskoulussa ja Vallilan ala-asteella, joissa on tilat noin 1300 oppilaalle. Perustelut tilahankkeen mitoitukselle on ilmoitettu tarveselvityksessä ja siihen ei ole tullut muutoksia.

Hankesuunnitelmassa arvioitu kokonaisvuokra on 295 407 euroa/kk eli 3 544 884 euroa vuodessa (34,27 euroa/m²/kk). Neliövuokran perusteena on 8 620 htm². Hankkeen investointikustannus on 5 135 euro/brm², mikä ylittää valtuuston asettaman tavoitteellisen kustannusraamin 4300 euroa/brm². Kasvatuksen ja koulutuksen käyttöön tulevien tilojen varustelu on valtakunnallista perustasoa. Lopullinen vuokra tarkentuu hankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan hankkeen valmistuttua.

Hanke on esitelty kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle 18.8.2025. Liitteenä oleva työsuojelun lausunto huomioidaan jatkosuunnittelussa.

Henkilöstön ja oppijoiden osallistuminen suunnitteluun

Tilahankkeen suunnitelmia on kehitetty tarveselvitysvaiheessa yhteistyössä käyttäjätoimialan kanssa. Käyttäjätoimialan aluepäälliköt ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tila- ja pihasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Yhdessä on tarkasteltu sisäänkäyntijärjestelyjen, oppimisympäristöjen, tauko- ja työskentelytilojen ja rakennuksen sisäisen logistiikan toimivuutta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota riittävään määrään rauhallisia toimintatiloja ja rakennuksen toimiviin akustisiin ratkaisuihin. Oppijat tulevat osallistumaan pihan ja irtokalusteiden suunnitteluun suunnittelun edetessä.

Uudiskohteen suunnitteluun nimettävä rehtori ja päiväkodinjohtaja osallistetaan käyttäjäkokouksien kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen. Toimiala on laatinut lapsivaikutusten arvioinnin, joka ohjaa hankkeen suunnittelua ja toteutusta. Suunnittelulla edistetään lasten ja nuorten sekä henkilöstön hyvinvointia.

Hankkeesta on lähetetty tiedote huoltajille ja päiväkoti Violanpuiston henkilöstölle 12.5.2025. Lisäksi päiväkoti Violanpuistossa järjestettiin 13.2.2023 asukkaille ja huoltajille tilaisuus, jossa esiteltiin Hermanninrannan monitoimitalohanketta sekä tiedotettiin Violanpuiston päiväkodin nykyisten tilojen tilapäisyydestä ja niiden luopumisesta.

Pasilan, Kalasataman ja Aleksis Kiven peruskoulujen sekä Vallilan ja Kallion ala-asteen koulujen perusopetuksen oppilaaksiottoalueiden muutoksesta järjestettiin 23.9.2024 päiväkodin että koulun huoltajille tarkoitettu tilaisuus, jonka yhteydessä esiteltiin myös Hermanninrannan monitoimitalohanketta.

Aikaisemmat päätökset ja muu valmistelu

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 27.5.2025 hyväksynyt Hermanninrantaan rakennettavan koulun ja päiväkodin tarveselvityksen. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on 17.6.2025 hyväksynyt nuorisotilojen tarveselvityksen.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä kuullaan asiantuntijoina rakennusvalvonnan, asemakaavoituksen, katu- ja liikennesuunnittelun, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia, esteettömyysasiamiestä sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 26.06.2025 § 67

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman mukaisten noin 9 200 htm² laajuisten tilojen vuokraamista eQ Yhdyskuntakiinteistöltä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen käyttöön Hermanninrantaan toteutettavasta uudisrakennuksesta siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 3/2025 varauksineen on arvonlisäverottomana enintään 60 060 000 euroa laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle.

Lisäksi jaosto esitti, että kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n yksikön päällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan liitteenä oleva vuokrasopimus eQ Yhdyskuntakiinteistön kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Päätösesitys kaupunginhallitukselle tehdään ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta antavat puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta.

B

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä ryhmittymän eQ Yhdyskuntakiinteistöt ja YIT Rakennus Oy (eQ & YIT) vuokratilojen toteuttajaksi.
Lisäksi jaosto päätti oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan hankeyksikkö 1:n yksikön päällikön allekirjoittamaan liitteenä olevan eQ & YIT:n kanssa tehtävän suunnittelu- ja rakentamisvaiheen hankesopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Mari Koskinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että korvataan kappaleet A ja B teknisellä korjauksella:

A
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esittää kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman mukaisten noin 9 200 htm² laajuisten tilojen vuokraamista eQ Yhdyskuntakiinteistöltä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen käyttöön Hermanninrantaan toteutettavasta uudisrakennuksesta siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 3/2025 varauksineen on arvonlisäverottomana enintään 60 060 000 euroa laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle.
Lisäksi jaosto esittää, että kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n yksikön päällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan liitteenä oleva vuokrasopimus eQ Yhdyskuntakiinteistön kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

B
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää hyväksyä ryhmittymän eQ Yhdyskuntakiinteistöt ja YIT Rakennus Oy (eQ & YIT) vuokratilojen toteuttajaksi.
Lisäksi jaosto päättää oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan hankeyksikkö 1:n yksikön päällikön allekirjoittamaan liitteenä olevan eQ & YIT:n kanssa tehtävän suunnittelu- ja rakentamisvaiheen hankesopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Mari Koskinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 37530

mari.koskinen@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 09.09.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 301, 302, 303, 305, 306, 307, 308, 309, 310, 311, 312, 313, 314, 315, 316, 317, 318, 319, 320, 321, 322, 323, 324, 325, 326, 327, 328, 329, 330, 331, 337, 338 ja 339 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 304, 329, 330 ja 342 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Sonja Äärilä, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 33257

sonja.aarila@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Työsuojelun hankelausunto Hermanninrannan monitoimitalo_Lpk ja Pk
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.