Virkasuhteen täyttäminen, Stadin ammattiopisto, kampus 1, tuntiopettaja, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, KASKO-03-89-25
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta tuntiopettajan ottamisesta määräajaksi
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä Nuorliberaalit - Ungliberalerna ry:n oikaisuvaatimuksen, jonka yhdistys on tehnyt Stadin ammattiopiston koulutuspäällikön 25.6.2025 tekemästä valintapäätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
********** on tehnyt Nuorliberaalit - Ungliberalerna ry:n puolesta yhdistyksen puheenjohtajana 4.7.2025 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Stadin ammattiopiston koulutuspäällikön 25.6.2025 tekemästä valintapäätöksestä, jolla koulutuspäällikkö on ottanut matemaattisluonnontieteellisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkaan DI **********
Stadin ammattiopiston koulutuspäällikkö on antanut asiassa lausunnon.
Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (14.4.2025) perustuen opettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää koulutuspäällikkö.
Rekrytointiprosessi
Tuntiopettajan, matemaattisluonnontieteellinen osaaminen, määräaikainen tehtävä ajalle 1.8.2025-31.7.2026 on ollut julkisesti haettavana ajalla 19.5.-2.6.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Stadin ammattiopisto, kampus 1. Viranhaltijan tehtävänä on tuntiopettajan, matemaattisluonnontieteellinen osaaminen, tehtävät.
Tehtävän kelpoisuusvaatimus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) ammatillista koulutusta koskevan 14 § mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa arvostettiin tuoretta työkokemusta ammatillisen koulutuksen opetustehtävistä sekä aktiivista otetta työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävässä yhteistyössä, kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisiin oppimisen tarpeisiin ja kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Hakuilmoituksessa odotettiin myös vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa sekä innostusta jakaa osaamista.
Koulutuspäällikön valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 21 henkilöä. Koulutuspäällikön valintapäätöksen mukaan videohaastatteluun kutsuttiin yhdeksän hakijaa hakemuksessa esiin tulleiden seikkojen, soveltuvuuden, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Kahdeksan hakijaa osallistui videohaastatteluun. Videohaastattelujen perusteella ryhmähaastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, jotka toivat videohaastattelun vastauksissaan parhaiten esiin tuntemustaan ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnon perusteisiin pohjautuvaa osaamistaan ja osasivat soveltaa pedagogisia menetelmiä osoittaen vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa. Ryhmähaastatteluun osallistui neljä hakijaa. Ryhmähaastattelu pidettiin 11.6.2025 ja siihen osallistui kolme koulutuspäällikköä.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksessa päätös vaaditaan kumottavaksi ja määrättäväksi täytäntöönpanokieltoon sekä keskeyttämään päätöksen täytäntöönpano. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on vastoin tarkoituksenmukaisuuttaa, syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa sekä päätös on lainvastainen. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan hakijoiden välinen ansiovertailu puuttuu ja hakijoiden vertailu ei ole asianmukaisesti tehty. Oikaisuvaatimuksen mukaan ansiovertailussa puutteellista on, ettei niiden hakijoiden ansioituneisuus tule selville, jotka eivät ole päässeet haastatteluun. Oikaisuvaatimuksen mukaan myös useita hakijoita on syrjitty ja valinnassa on rikottu sekä yhdenvertaisuuslain että tasa-arvolain säännöksiä.
Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta.
Lainsäädäntö
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa.
Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 14 §:ssä säädetään ammatillisen koulutuksen yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuudesta. Pykälän mukaan ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 2 §:ssä tarkoitettujen yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvien osa-alueiden opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyvät vähintään 120 opintopisteen tai 55 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa osa-alueessa ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot muissa opetettavissa osa-alueissa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa.
Toiminta digitaalisessa ympäristössä, taide ja luova ilmaisu, yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, työelämässä toimiminen, opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet sekä yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta osa-alueiden opetusta on 1 momentista poiketen kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan korkeakoulututkinnon.
Sen lisäksi mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, edellytetään, että henkilö on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 23 §:ssä säädetään väliaikaisesti opetusta antavan henkilön kelpoisuudesta. Pykälän mukaan sen estämättä, mitä muualla tässä asetuksessa säädetään, opetusta voidaan väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy.
Yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 §:n 1 momentin mukaan Työnantajan menettelyä on pidettävä tässä laissa kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja työhön ottaessaan taikka tehtävään tai koulutukseen valitessaan syrjäyttää henkilön, joka on ansioituneempi kuin valituksi tullut toista sukupuolta oleva henkilö, jollei työnantajan menettely ole johtunut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta taikka jollei menettelyyn ole työn tai tehtävän laadusta johtuvaa painavaa ja hyväksyttävää syytä.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Asian arviointi
Koulutuspäällikön lausunnon mukaan kaikkien virkaa hakeneiden hakemukset on käyty huolellisesti läpi suhteessa työpaikkailmoituksessa kuvattuun tehtävänkuvaan.
Tehtävään sovelletaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 14 §, jonka mukaan kelpoinen henkilö on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy vähintään 120 op/55 ov laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa osa-alueessa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa sekä lisäksi 60 op/35 ov laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Hakuilmoituksessa arvostettiin lisäksi tuoretta työkokemusta ammatillisen koulutuksen opetustehtävistä, aktiivista otetta työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävässä yhteistyössä sekä kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisiin oppimisen tarpeisiin ja kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Lisäksi hakuilmoituksessa odotettiin vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa sekä innostusta jakaa osaamista. Vakiintuneen käytännön ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön mukaisesti varsinaisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi viranhakuilmoituksessa voidaan ilmoittaa muita valintakriteerejä sekä tekijöitä, joita luetaan tehtävää hakeneille eduksi.
Määräajassa hakemuksen jätti 21 hakijaa, joista yhdeksällä oli hakemuksen perusteella muodollinen kelpoisuus. Hakemusten perusteella videohaastatteluun kutsuttiin yhdeksän hakijaa hakemuksessa esiin tulleiden seikkojen, soveltuvuuden, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Yksi hakija ei osallistunut videohaastatteluun. Videohaastattelujen perusteella ryhmähaastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, jotka toivat videohaastattelun vastauksissaan parhaiten esiin tuntemustaan ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnon perusteisiin pohjautuvaa osaamistaan ja osasivat soveltaa pedagogisia menetelmiä osoittaen vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa. Yksi hakija ei osallistunut ryhmähaastatteluun.
Tehtävään valittu täyttää muodollisen kelpoisuusvaatimuksen. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hänellä on soveltuva tutkinto matematiikka ja matematiikan soveltaminen osa-alueessa. Lisäksi hän on suorittanut pedagogiset opinnot. Tehtävään valitulla on työkokemusta 11 vuoden ja 7 kuukauden ajalta ammatillisessa oppilaitoksessa koulutus- ja tiimipäällikkönä, toimialajohtajana ja opettajana.
Koulutuspäällikön valintapäätöksen ja lausunnon mukaan tehtävään valitulla on pisin tuore kokemus ammatillisen koulutuksen opetustehtävistä. Hän toi haastattelussa esille erinomaisesti esimerkkejä käyttäen aktiivisen otteen työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Lisäksi hän osoitti haastattelussa innostusta jakaa osaamistaan ja toi esille kokemustaan osaamisen jakamisesta työyhteisössä sekä osoitti ryhmätehtävässä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisen oppimisen tarpeita kohtaan.
Lisäksi koulutuspäällikön päätöksen ja lausunnon mukaan valintaa puoltaa valitun henkilön pedagoginen osaaminen opiskelijoiden yksilöllisten opiskelupolkujen suunnittelussa, osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa sekä työelämän ja eri sidosryhmien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Valintapäätöksen mukaan hänellä on myös vahva osaaminen opetettavassa osa-alueessa matematiikka ja matematiikan soveltaminen.
Työnantajalla on laaja harkintavalta valita tehtävään kenet tahansa muodollisen kelpoisuuden täyttävä hakija. Koulutuspäällikön päätös on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista on arvioitu olevan parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinnassa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä haastatteluissa ja rekrytointiprosessin aikana esiin tulleet seikat. Tuntiopettajan virkaan valitulla on edellä mainittu kokonaisharkinta huomioiden katsottu olevan hakijoista parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Tehtävään valittu täyttää muodollisen kelpoisuusvaatimuksen sekä hakuilmoituksessa mainitut arvostetut ja hakijalta odotetut seikat.
Oikaisuvaatimuksen mukaan useita hakijoita on rekrytointiprosessissa syrjitty ja tasa-arvolakia sekä yhdenvertaisuuslakia rikottu. Oikaisuvaatimuksen väite syrjinnästä on täsmentymätön. Koulutuspäällikön lausunnon mukaan työhakemuspohjassa, haastatteluissa tai missään muussakaan rekrytoinnin vaiheessa hakijoilta ei ole kysytty ikää, sukupuolta, äidinkieltä tai muuta henkilöön liittyvää seikkaa. Koulutuspäällikön lausunnon mukaan kaikkien tehtävää hakeneiden hakemukset on käyty huolellisesti läpi suhteessa työpaikkailmoitukseen kirjattuun tehtävänkuvaukseen ja haastattelussa kaikilta haastateltavilta on kysytty samat kysymykset sekä hakijoita on kohdeltu yhdenvertaisesti. Hakijat haastatteluun ja tehtävään on valittu osaamisen, koulutuksen ja muun haastatteluissa esiin tuodun osaamisen perusteella. Rekrytointiprosessista tai valintapäätöksestä ei ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi syrjintään tai tasa-arvolain tai yhdenvertaisuuslain rikkomiseen.
Oikaisuvaatimuksen mukaan hakijoiden välinen ansioituneisuuden vertailu puuttuu ja hakijoiden vertailu ei ole asianmukaisesti tehty. Hakijoiden ansiovertailu on toteutunut rekrytointiprosessissa sekä nimitysperusteiden, tehtävän kelpoisuuden, että hakuilmoituksessa eduksi luettavien seikkojen pohjalta. Hakijoiden soveltuvuutta haettavana olleeseen tehtävään on lisäksi arvioitu video- ja ryhmähaastattelussa. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina. Kärkihakijoiden ansiot on esitelty valintapäätöksessä samalla tarkkuudella ja päätöksessä on perusteltu valinta. Hakijoista, jotka eivät ole edenneet rekrytointiprosessin seuraaviin vaiheisiin, ei saada sellaista ansioituneisuutta osoittavaa tietoa, jotta ansiovertailu voitaisiin valintapäätöksessä esitellä. Esittelijä katsoo, että hakijoiden ansiovertailu on toteutunut asianmukaisesti.
Lisäksi rekrytointiprosessi on luonteeltaan karsiva, eivätkä kaikki hakijat automaattisesti etene prosessin seuraaviin vaiheisiin. Haastateltavat valitaan tehtävän hoitamiseen liittyvien ansioiden, eli koulutuksen, työkokemuksen ja hakuilmoituksessa mainittujen valintakriteerien perusteella. Haastatteluun kutsuttavien määrä on haastattelijan harkintavallassa. Haastateltavia valittaessa kaikkiin hakijoihin on sovellettu samoja valintakriteereitä.
Oikaisuvaatimuksen mukaan koulutuspäälliköllä ei ole ollut toimivaltaa ottaa opettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen. Toimialajohtajan delegointipäätöksen (14.4.2025) perustuen opettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää koulutuspäällikkö.
Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä ja täytäntöönpanon keskeyttämistä. Asiassa ei ole kysymys sellaisesta kuntalain 143 §:n mukaisesta päätöksestä, jonka täytäntöönpanoon ei saisi ryhtyä.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että koulutuspäällikkö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun, kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Koulutuspäällikön päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Tehtävään valittu on ollut ansioitunut ja sopivin tehtävään koulutuksensa, työkokemuksensa sekä haastattelussa ilmenneiden seikkojen perusteella.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.
Esittelijä esittää edellä lausuttuun, koulutuspäällikön päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuus Ammatillinen koulutus Kampus 3 Koulutuspäällikkö, Oppimisyksikkö 3-3 25.06.2025 § 2
Päätös
Koulutuspäällikkö päätti valita tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen **********
Virantoimitus alkaa 1.8.2025 ja päättyy 31.7.2026.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika.
Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen.
Päätöksen perustelut
Tuntiopettaja, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 19.5.2025 – 2.6.2025 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa.
Toimialajohtajan delegointipäätöksen (14.4.2025, § 45) mukaan opettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää koulutuspäällikkö.
Viranhaltijan tehtävänä on tuntiopettaja, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, tehtävät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Viran sijoituspaikka on Stadin ammattiopisto, kampus 1, Teollisuuskadun toimipaikka.
Tuntiopettajan, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, kelpoisuus-vaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) mukainen kelpoisuus. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvien osa-alueiden opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyvät vähintään 120 op/55 ov laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa osa-alueessa ja vähintään 60 op/35 ov laajuiset tai niitä vastaavat opinnot muissa opetettavissa osa-alueissa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa sekä vähintään 60 op/35 ov laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen tuntiopettajan tehtävään kuuluu opetus-, ohjaus- ja arviointitehtävät, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä yksilöllisten opiskelupolkujen laatiminen. Matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen tutkinnon osaan kuuluvat sisällöt matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta, ja hakuilmoituksessa edellytettiin pääainekelpoisuutta jostain näistä aineista.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi työpaikkailmoituksessa ilmoitettiin arvostettavan tuoretta työkokemusta ammatillisen koulutuksen opetustehtävistä sekä aktiivista otetta työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Lisäksi toivottiin kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisistä oppimisen tarpeista ja kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Työpaikkailmoituksen mukaan tehtävään valitulta odotettiin vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa sekä innostusta jakaa osaamista.
Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Määräajassa hakemuksen jätti kaksikymmentäyksi (21) hakijaa. Hakemuksissa esiin tulleiden seikkojen, soveltuvuuden, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella videohaastatteluun kutsuttiin 9 hakijaa. Videohaastatteluun vastasi kahdeksan (8) hakijaa.
Videohaastattelujen perusteella ryhmähaastatteluun kutsuttiin viisi (5) hakijaa. Ryhmähaastatteluun kutsutut toivat videohaastattelun vastauksissaan parhaiten esiin tuntemustaan ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnon perusteisiin pohjautuvaa osaamistaan ja osasivat soveltaa pedagogisia menetelmiä osoittaen vahvaa opetettavan osa-alueen sisällön hallintaa. Ryhmähaastattelun pitivät kolme koulutuspäällikköä 11.6.2025. Ryhmähaastatteluun ei saapunut yksi (1) hakija.
**********
**********
**********
**********
Kaikilla haastatteluun osallistuneilla hakijoilla on kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisen oppimisen tarpeita kohtaan sekä vahva opetettavan osa-alueen sisällön hallinta. ********** Kaikki hakijat osoittivat haastattelussa innostusta jakaa osaamistaan ja toivat myös esille kokemustaan osaamisen jakamisesta työyhteisössä. Kaikki haastattelussa olleet hakijat osoittivat ryhmätehtävässä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.
**********
**********
********** Päätös annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
Lisätiedot
Ritva Mikkonen, koulutuspäällikkö, puhelin: 09 310 64094
Päätös tullut nähtäväksi 09.09.2025
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Milla Marttila, HR-juristi, puhelin: 09 310 53620