Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ajankohtaiskatsaus

Tämä on esitys

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ajankohtaiskatsaus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätösehdotus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää merkitä tiedoksi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Esittelijän perustelut

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia tuottaa
kestävän liikkumisen palveluja, kuten metro-, raitio- ja lauttaliikenteen sekä kaupunkipyöräilyn palveluja Helsingin seudulla. Yhtiö rakennuttaa, hoitaa, ylläpitää, valvoo, vuokraa ja kehittää joukkoliikenteen infrastruktuuria ja siihen liittyviä tiloja ja toimintoja sekä tarjoaa näihin liittyviä palveluja.

Yhtiö toimii julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön mukaisesti omistajiensa sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä. Yhtiö toteuttaa sen vastuulla olevia yleisen edun mukaisia julkisia palveluja ensisijassa omakustannusperiaatteella muiden viranomaishankintayksiköiden kanssa yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 2025 merkittäviä liikennöintiin vaikuttavia hankkeita ovat Siltasaarenkadun ja Vartiokylän metrosillan peruskorjaukset, jotka aiheuttavat poikkeusreittejä sekä raitiovaunu- että metroliikenteessä. Koskelan uuden varikon rakentaminen käynnistyi 2024 lopussa ja valmistuu suunnitelman mukaan 2029. Kivikkoon rakennetaan uudet ratakorjaamon tilat, joiden tuotanto alkaa syksyllä 2025 ja ne mahdollistavat vaihdetuotannon laajentamisen. Seuraava liikennöinnin laajennus tapahtuu Kruunusillat raitiotien operoinnin käynnistyessä vuonna 2027.

Helsingin Vuosaaren satamaan johtavan tietunnelin turvallisuus- ja liikenteen hallinnan tekniikka ovat tulossa elinkaarensa päähän, ja ne uudistetaan. Rakennustyöt edellyttävät turvallisuussyistä tunnelin sulkemista liikenteeltä noin vuodeksi 6. tammikuuta 2026 alkaen. Hankkeesta vastaa Fintraffic ja sitä on valmisteltu yhteistyössä ELY-keskuksen, Helsingin kaupungin ja Helsingin sataman kanssa.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n vuoden 2025 budjetin liikevaihto on 280 milj. euroa ja kasvua edelliseen vuoteen 21 milj. euroa. Kasvu johtuu Kalasatama–Pasila-linjan ensimmäisestä täydestä liikennöintivuodesta ja Ruskeasuon varikon käyttöönotosta.

Yhtiön vuoden 2025 investointibudjetti on 221 milj. euroa. Yhtiön Q2/2025 ennusteessa investointeja ennustetaan toteutuvan 33,4 milj. euroa budjettia vähemmän, mikä johtuu projektien aikataulujen yhteensovitusten muutoksista.

Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi 16.6.2025, § 62 Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n konsernirakennejärjestelyihin liittyvät toimenpiteet ja uusi konsernirakenne tulee voimaan 1.1.2026.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 99,47 %.

Omistajastrategian tavoitteet ja mittarit

Omistajastrategian mukaan yhtiön tarkoituksena on maksimoida yhteiskunnallista etua tuottamalla kestävän liikkumisen palveluja,
hallinnoimalla niihin liittyvää infraa, varikoita ja vaunukalustoa sekä toteuttamalla niihin liittyviä investointihankkeita Helsingin seudulla laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja läpinäkyvästi.

Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.

Yhtiön omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit:

Tyytyväiset asiakkaat
- säännöllisen matkustajatyytyväisyyskyselyn ja sidosryhmäkyselyn tulokset

Tyytyväinen henkilöstö
- säännöllisen henkilöstötyytyväisyyskyselyn tulokset

Kustannustehokkuus ja tuotantovarmuus
- operatiivisen tehokkuusmittareiden tulokset (paikkakilometrikustannus),
- investointien kustannustehokkuus- ja suunnitelmallisuusmittareiden tulokset,
- luotettavuus ajettujen lähtöjen osuus tilatuista lähdöistä

Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
- ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä, jotka ovat kehittyneet toivottuun suuntaan / kaikkien ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä (x/x)

Riittävä vakavaraisuus
- omavaraisuusaste vähintään 15 %

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori antaa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Eetu Kinnunen.

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Tiina Leinonen, konsernianalyytikko, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi