Valtuustoaloite, lasten liikennekasvatus on turvattava Helsingissä

HEL 2025-001215
More recent handlings
This is a motion

Valtuutettu Tuula Haataisen aloite lasten liikennekasvatuksen turvaamiseksi

Helsinki City Council

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Tuula Haatainen ja 30 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki etsii paremman ja sopivamman paikan, johon lasten liikennekaupunki voi siirtyä pysyvästi ja suunniteltua nopeammin esimerkiksi Oodin läheisyyteen.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala sekä kaupunkiympäristön toimiala ovat käynnistäneet toimet korvaavan liikennekaupungin toteuttamiselle.

Uuden liikennekaupungin paikaksi on valikoitunut Rastilan leirintäalue, joka on kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluiden hallinnoima. Lasten liikennekaupungille varattu paikka sijoittuu alueen eteläosaan ja on kooltaan saman kokoinen kuin nykyinen Laakson liikennekaupunki. Uuden lasten liikennekaupungin sijainti on hyvin saavutettavissa julkisilla kulkuyhteyksillä: metroasemalle ja runkolinjan päätepysäkille on 200 metrin kävelyetäisyys.

Rastilan kartanon ympäristö on vehreä, puistomainen ja kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan kerroksellinen. Liikennekaupunki tuo tähän kontekstiin oman uuden lisänsä. Liikennekaupunki on myös matkailijoille houkutteleva, kun se sijaitsee leirintäalueen yhteydessä.

Uuden lasten liikennekaupungin oli määrä valmistua jo syksyllä 2025, mutta vuoden 2024 lopulla tehtyyn urakan kilpailutukseen ei saatu kokonaistaloudellisesti hyväksyttävää tulosta. Tämän jälkeen on valmisteltu uutta kilpailutusta, joka päättyi toukokuun 2025 alussa. Viimeisimmän arvion mukaan Rastilaan sijoittuvan uuden lasten liikennekaupungin käyttöönotto on syksyllä 2026.

Kun Laakson liikennekaupunki otetaan vuonna 2028 jälleen yhteissairaalan työmaan valmistuttua käyttöön, on kaupungissa kaksi toimivaa liikennekaupunkia ja helsinkiläisten lasten liikennekasvatus vahvistuu merkittävästi. Kahden liikennekaupungin yhteenlaskettu arvioitu kävijämäärä tulisi kattamaan koko esikouluikäluokan liikennekasvatuksen vuosittain sekä mahdollistaa kaksinkertaisen 1.–3. -luokkalaisten saaman liikennekasvatuksen määrän.

Laakson liikennekaupungin ollessa tilapäisesti suljettu, on korvaavaa lasten liikennekasvatusta järjestetty kaupungin esikouluissa, kouluissa sekä leikkipuistoissa. Korvaava liikennekasvatus on tavoittanut aikavälillä 1.9.2024 - 31.3.2025 yhteensä 6 930 lasta. Toiminta jatkuu edelleen. Lisäksi liikennekaupungin toiminta jalkautui kesällä 2025 leikkipuistoihin eri puolilla kaupunkia.

Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnot. Vastaus on lausuntojen mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Kaupunginhallitus 01.09.2025 § 549

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula
Lisätiedot

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 27.05.2025 § 343

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuutettu Haatainen on aloitteessaan esittänyt, että lasten liikenne-kaupungille etsitään uusi sopivampi paikka, johon lasten liikennekaupunki voi siirtyä nopeasti ja pysyvästi. Kaupunkiympäristölautakunta pitää valtuustoaloitetta lasten liikennekasvatuksen turvaamisesta tärkeänä ja on käynnistänyt toimet korvaavan liikennekaupungin toteuttamiselle.

Nykyinen lasten liikennekaupunki, osoitteessa Auroranportti 2, on jouduttu sulkemaan tilapäisesti syksyllä 2024 Laakson yhteissairaalan rakennustyömaasta ja työmaaliikenteestä aiheutuvien häiriöiden ja turvallisuusriskien vuoksi. Liikennekaupungin toiminnan on määrä käynnistyä uudelleen työmaan valmistuttua arviolta vuonna 2028.

Lasten liikennekaupungin väliaikaisesta toimipaikasta käynnistettiin kaupunkiympäristötoimialan Tilat-palvelussa loppuvuodesta 2023 väistötilahanke. Sijainniksi oli valikoitunut silloin Roihupellossa sijaitseva tyhjä tontti, joka oli Raide-Jokerilla helposti saavutettavissa. Haasteeksi osoittautuivat maaston korkeuserot, koska polkuautoilla liikkuminen edellyttää suhteellisen tasaista maastoa.

Väliaikaisen ratkaisun alustava kustannusarvio osoittautui myös suuruusluokaltaan oletettua kalliimmaksi ja oli verrattavissa jo pysyvään ratkaisuun.

Vuonna 2018 kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan laatimassa tarveselvityksessä todettiin, että kysyntää lasten liikennekaupungin tarjoamalle toiminnalle on enemmän kuin nykyisillä resursseilla on mahdollista tarjota. Tarveselvityksessä pidettiin toisen liikennekaupungin perustamista Itä-Helsinkiin perusteltuna, koska Helsingin itäisillä, koillisilla ja kaakkoisilla alueilla asuu noin puolet kaupungin esikoululaisista. Myös Oma Stadin osallistuvassa budjetoinnissa on ehdotettu vuosina 2021 ja 2024 uuden lasten liikennekaupungin perustamista Itä-Helsinkiin.

Edellä mainittujen syiden takia lasten liikennekaupungin väistötilahanke muuttui keväällä 2024 hankkeeksi, jossa etsittiin pysyvää sijaintia uudelle lasten liikennekaupungille. Kun Laakson liikennekaupunki otetaan jälleen yhteissairaalan työmaan valmistuttua käyttöön, on kaupungissa kaksi toimivaa liikennekaupunkia ja helsinkiläisten lasten liikennekasvatus vahvistuu merkittävästi.

Uuden liikennekaupungin paikaksi valikoitui Rastilan leirintäalue, joka on kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan hallinnoima. Lasten liikennekaupungille varattu paikka sijoittuu alueen eteläosaan ja on kooltaan samanko-koinen kuin nykyinen Laakson liikennekaupunki. Uuden lasten liikenne-kaupungin sijainti on hyvin saavutettavissa julkisilla kulkuyhteyksillä, metroasemalle ja runkolinjan päätepysäkille on 200 m kävelyetäisyys.

Rastilan kartanon ympäristö on vehreä, puistomainen ja kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan kerroksellinen. Liikennekaupunki tuo tähän kontekstiin oman uuden lisänsä. Liikennekaupunki on myös matkailijoille houkutteleva, kun se sijaitsee leirintäalueen yhteydessä.

Uusi liikennekaupunki mahdollistaa lasten liikennekasvatuksen kehityksen. Suunnittelussa on nostettu uusina asioina esille mm. pyöräliikenteen erilaiset tilanteet, raitiovaunuliikenteen huomioiminen ja raitiovaunukiskojen ylitys sekä kiertoliittymä.

Uuden lasten liikennekaupungin oli määrä valmistua jo syksyllä 2025, mutta viime vuoden lopulla tehtyyn urakan kilpailutukseen ei saatu kokonaistaloudellisesti hyväksyttävää tulosta. Tämän jälkeen on valmisteltu uutta kilpailutusta, joka päättyi toukokuun alussa. Viimeisimmän arvion mukaan Rastilaan sijoittuvan uuden lasten liikennekaupungin käyttöönotto on syksyllä 2026.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Teemu Aronen, projektipäällikkö: 09 310 23221

teemu.aronen@hel.fi

JonnaTaegen, projektinjohtaja, puhelin: 050 351 6992

ext-jonna.taegen@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.04.2025 § 64

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää valtuustoaloitetta tärkeänä ja on käynnistänyt toimet, joilla liikennekasvatuksen toteutuminen varmistuu ja tulevaisuudessa edelleen vahvistuu Helsingissä lapsille ja nuorille.

Lasten liikennekaupunki on sulkenut toimintansa tilapäisesti elokuussa 2024 alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan suuren Laakson yhteissairaalan rakennustyömaan takia. Työmaa tuottaa alueelle suuria määriä melua, pölyä ja raskasta liikennettä, joiden vuoksi aluetta ei ole arvioitu riittävän turvalliseksi asiakkaille ja työntekijöille.

Laakson sairaalan rakennushankkeen alkaessa vuonna 2022 oli selvää, että liikennekaupunki joudutaan jossain vaiheessa sulkemaan ja etsimään toiminnalle korvaavia, käyttäjille turvallisia väistötiloja. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelukokonaisuus ja tilapalvelut sekä kaupunkiympäristön toimiala aloittivat välittömästi korvaavan väistötilan etsimisen liikennekaupungille.

Korvaavan väistötilan tilan löytyminen osoittautui ennakoitua haastavammaksi. Alueen tuli olla hyvien kulkuyhteyksien päässä, sekä vapaa käytettäväksi ainakin seuraavien viiden tai kuuden vuoden ajan. Erinomaiset kulkuyhteydet ovat olennainen osa liikennekaupungin toiminnan saavutettavuutta eri puolilta Helsinkiä. Sijainnin määrittelyn kriteerinä olivat hyvät kulkuyhteydet, jotka määriteltiin niin, että liikennekaupungin kävelyetäisyydellä on oltava metron, raitiovaunun tai poikittaisliikenteen bussin pysäkki lapsiryhmille soveltuvan kävelymatkan päässä. Kriteerinä oli myös, että alueen tuli olla myös vapaa käytettäväksi ainakin vuoteen 2028 saakka, jolloin Laakson liikennekaupunkiin voitaisiin palata rakennustöiden valmistuttua.

Vuonna 2018 valmistunut Itä-Helsingin lasten liikennekaupungin tarveselvitys oli yksi toimenpiteistä Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmassa 2015. Tarveselvityksessä todetaan, että Helsingin itäisillä, koillisilla ja kaakkoisilla alueilla asuu noin puolet koko kaupungin esikoululaisista. Liikennekaupungin tulisi sijaita paikassa, johon olisi hyvät kulkuyhteydet itäisestä, koillisesta ja kaakkoisesta Helsingistä. Uuden liikennekaupungin sijoittuminen Itä-Helsinkiin on näin ollen perusteltua. Myös vuosina 2021 ja 2023 kahdessa valtuustoaloitteessa on esitetty liikennekasvatuksen laajentamista toisella liikennekaupungin rakentamisella.

Liikennekaupungin rakentamisen kustannukset vain tilapäiseksi väistötilaksi osoittautuivat kaupunkiympäristön toimialan laskelmien mukaan samansuuruisiksi kuin uuden pysyvän toimintapaikan rakentaminen. Tästä ja edellä mainituista syistä oli perusteltua aloittaa suunnittelu uuden pysyvän liikennekaupungin rakentamiseksi. Pysyvän toiminta-alueen löytäminen oli myös haastavaa johtuen vaatimukseksi asetetusta hyvien kulkuyhteyksien määritelmästä.

Uuden liikennekaupungin paikka löytyi lopulta Rastilan leirintäalueelta, joka on kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluiden hallinnoima. Leirintäalueelle on erinomaiset kulkuyhteydet eri puolilta Helsinkiä johtuen metropysäkin välittömästä läheisyydestä. Alue toimii myös matkailuvalttina kaupungille, jota myös valtuustoaloitteessa yhtenä näkökulmana toivotaan.

Uuden liikennekaupungin rakentamisesta Rastilaan vastaa kaupunkiympäristön toimiala, joka omien prosessiensa mukaan suunnittelee ja rakennuttaa toiminnan edellyttävät tilat. Alkuperäisen aikataulun mukaan toiminta uudessa liikennekaupungissa olisi päästy aloittamaan jo vuoden 2025 aikana. Tällöin liikennekaupungin toimintaan olisi tullut vain vuoden mittainen tauko, jota suunniteltiin paikattavaksi toiminnan jalkauttamisella esikouluihin, kouluihin ja leikkipuistoihin. Kaupunkiympäristön toimialan tämän hetken arvion mukaan uuden liikennekaupungin käyttöönotto on alkusyksyllä 2026. Viivästys on syntynyt liikennekaupungin rakentamiseen liittyvien kilpailutusten haasteista, joita ei pystytty ennakoimaan.

Laakson liikennekaupungin ollessa tilapäisesti suljettu, on korvaavaa lasten liikennekasvatusta järjestetty kaupungin esikouluissa, kouluissa sekä leikkipuistoissa. Tämä korvaava liikennekasvatus on tavoittanut aikavälillä 1.9.2024–31.3.2025 yhteensä 6 930 lasta. Toiminta jatkuu edelleen ja arvioitu tavoitettujen lasten määrä lukuvuodelle 2024–2025 on noin 9 000 lasta. Lisäksi liikennekaupungin toiminta jalkautuu kesällä 2025 leikkipuistoihin eri puolilla kaupunkia.

Liikennekasvatus jatkuu esikouluissa, kouluissa ja leikkipuistoissa, tällä hetkellä vain toiminnallisuus on fyysisten tilojen puuttuessa rajallisempaa. Liikennekasvatustyöhön ei tule katkosta: toiminta jatkuu kuvatulla tavalla kunnes uusi liikennekaupunki valmistuu.

Nuorisopalveluiden on tarkoitus jatkaa liikennekaupungin toimintaa Laaksossa alueen rakennustöiden valmistuttua 2028. Tämän jälkeen Helsingissä olisi kaksi toimivaa liikennekaupunkia eli helsinkiläisten lasten liikennekasvatus vahvistuu selkeästi. Kahden liikennekaupungin yhteenlaskettu arvioitu kävijämäärä tulisi kattamaan koko esikouluikäluokan liikennekasvatuksen vuosittain sekä mahdollistaa kaksinkertaisen 1.–3.-luokkalaisten saaman liikennekasvatuksen määrän.

Esittelijä
nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka
Lisätiedot

Sini Perho, suunnittelija, puhelin: 09 310 71596

sini.perho@hel.fi

Ilmo Jokinen, aluepäällikkö (pohjoinen nuorisotyö), puhelin: 09 310 50956

ilmo.jokinen@hel.fi

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi