Hankinta, suun terveydenhuollon kiireellinen ja puolikiireellinen hoito palveluntuottajan tiloissa, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Suun terveydenhuollon kiireellisen ja puolikiireellisen hoidon palveluhankinta
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti
A. hyväksyä suun terveydenhuollon kiireellisen ja puolikiireellisen hoidon palveluhankinnan periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.
B. oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan
- tekemään hankintaa koskevat päätökset
- päättämään optiokausien käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavan sopimuksen
- päättämään sopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta.
Käsittely
Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan nuorisoedustaja Emilia Huikko ei osallistunut tämän asian käsittelyyn.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Johtajahammaslääkäri ********** ja johtava hankinta-asiantuntija ********** ovat kutsuttuina asiantuntijoina.
Taustaa
Hankinnan kohteena oleva palvelu koskee kiireellisen ja puolikiireellisen hoidon tarpeen hammaslääketieteellistä hoitoa.
Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto täydentää omaa kiireellisen ja puolikiireellisen hoidon palvelutuotantoaan hankkimalla ostopalvelua. Hankittava palvelu sisältää pääasiassa aikuispotilaiden kiireellistä ja puolikiireellistä hoitoa ja niiden jatkohoitoa, mukaan lukien kontrollikäynnit. Palvelutuotanto tapahtuu palveluntuottajan tiloissa, ja periaatteena on hoidon jatkuvuus: potilas hoidetaan loppuun siellä, missä hänen ensikäyntinsä on toteutunut.
Terveydenhuoltolain (1326/2010) 50 §:n mukaan kiireellisen hoidon antamista varten hyvinvointialueen on järjestettävä vastaanottotoiminta siten, että potilas saa arkipäivisin ilmoitettuna aikana välittömästi terveydenhuollon ammattihenkilön arvion ja hoidon kiireellisissä tapauksissa lähellä asuinpaikkaansa, ellei potilasturvallisuuden ja palveluiden laadun turvaaminen edellytä arvion ja hoidon keskittämistä päivystysyksikköön.
Puolikiireellisellä hoidolla tarkoitetaan tässä hankinnassa sellaisen kiireettömän vaivan tai muun tarpeen hoitamista, jonka hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tulee saada hammaslääkärin hoitoa päivien tai viikkojen kuluessa (terveydenhuoltolain 51 b § mukainen enimmäisaika). Puolikiireellistä hoitoa vaativa tarve voi olla esimerkiksi hammasvaiva tai hampaan lohkeama, joka ei kuitenkaan hoidon tarpeen arvion perusteella ole kiireellinen.
Kiireellisen hoidon kysyntä viikkotasolla Helsingissä on noin 1050 asiakasta, joista 950 on aikuispotilaita. Tähän kysyntään vastaavat suun terveydenhuollon keskitetyt päivystykset ja lähihoitoloiden päivystysajat. Puolikiireellinen kysyntä (esimerkiksi erilaiset vaivat tai hampaan lohkeamat) on noin 1000 asiakasta viikossa.
Uuden hankinnan valmistelu on toteutettu moniammatillisissa työryhmissä. Hankintayksikkö järjesti helmikuussa 2025 hankintaan liittyvän markkinavuoropuhelun, johon osallistui seitsemän yksityistä liiketoimintayritystä. Hankinnan valmistelussa on lisäksi hyödynnetty kokemuksia Helsingin kaupungin suun terveydenhuollon aikaisemmista ja nykyisistä ostopalvelukumppanuuksista ja sopimuskausista sekä Helsingin kaupungin terveysasemapalvelujen palveluhankinnasta. Hankinnan valmistelussa on osallistettu suun terveydenhuollon johtotiimejä, lähijohtotiimejä ja suun terveydenhuollon työntekijöitä.
Hankinnan yleiset edellytykset
Helsingin kaupunkistrategia ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategia on otettu palvelujen järjestämisessä huomioon. Hankinnan kohteena olevien palvelujen hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palvelujen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palvelujen riittävän saatavuuden takaamiseksi Helsingin kaupungilla. Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinnan tavoitteena on tuottaa suun terveydenhuollon palveluja Helsingin kaupungin asiakkaiden tarpeita vastaavasti sekä erilaiset palvelutarpeet riittävästi huomioiden.
Hankinnan kohteena on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan järjestämisvastuulle kuuluvien terveydenhuoltolain 26 §:n, 50 §:n ja 54 §:n mukaisten suun terveydenhuollon palvelujen tuottaminen.
Hankinta täyttää sote-järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta ja on myös tarkoituksenmukaista tehtävien hoitamiseksi kyseisessä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala kykenee toteuttamaan sote-järjestämislain 8 §:ssä säädetyn järjestämisvastuunsa ja palvelutoiminnan jatkuvuuden.
Tilaaja varmistaa palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella sote-järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Tilaaja seuraa sopimuskaudella palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Tilaaja on varautunut palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023) 6 §:ssä säädetään palveluntuottajan yleisistä edellytyksistä ja 7 §:ssä palveluntuottajan luotettavuuden toteamisesta.
Hankinnan kohde
Tilaaja suunnittelee ohjaavansa tähän palveluhankintaan 150 kiireellisen hoidon potilasta ja 180 puolikiireellisen hoidon tarpeen potilasta viikossa.
Lisäksi palveluhankintaan ohjataan tilaajan keskitettyjen päivystysten palvelusetelitoimintaan sopimattomien potilaiden jatkohoitoja sekä virka-ajan ulkopuolisen, HUS:n tuottaman päivystyksen jatkohoitoja. Ensiavun jatkohoitopotilaiden viikkotason tarpeen arvioidaan olevan 36 potilasta viikossa.
Hankinta toteutetaan palveluntuottajan tiloissa ympäri vuoden, myös loma-aikoina, ja potilaan kiireellinen tai puolikiireellinen hoito toteutetaan valmiiksi.
Palvelu on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa ja muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tarjouskilpailu
Tässä hankinnassa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jatkossa hankintalaki) liitteen E mukaisesta sosiaali- ja terveyspalveluhankinnasta. Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu hankintalainmukaisella avoimella menettelyllä.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.
Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 80 prosenttia ja laadun painoarvo on 20 prosenttia.
Palveluntuottajiksi valitaan kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella tilaajan tarpeen täyttämä määrä palveluntuottajia, kuitenkin enintään kolme palveluntuottajaa. Valitut palveluntuottajat asetetaan kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella etusijajärjestykseen.
Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1–19. Hankintalain 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla, ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Link leads to external service) , joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä esityksen liitteenä.
Sopimus
Kilpailutuksen perusteella tehtävän sopimus tulee voimaan, kun molemmat sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimuskauden ja palvelutuotannon arvioitu alkamisajankohta on 1.5.2026. Sopimuskausi päättyy 30.4.2029.
Sopimukseen sisältyy enintään 36 kuukauden mittainen optiokausi, jonka tilaaja voi ottaa käyttöön yhdessä tai useammassa osassa.
Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo koko sopimuskaudelle on 24 miljoonaa euroa optiokaudet mukaan lukien.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on päättänyt 17.12.2024 § 281 toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että terveys- ja päihdepalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.
Sopimuksen allekirjoittaja
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja. Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.
This decision was published on 09.09.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 145, 146, 147, 148 (A), 149 (A), 150, 151 (A), 152, 153, 154, 155 ja 159 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 148 (B), 149 (B) ja 151 (B) §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Sebastian Kaste, johtajahammaslääkäri, puhelin: 09 310 25590
Iida Katila, johtava hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 33449