Oikaisuvaatimus, varhaiskasvatuspaikka, päätös nro 2025/00006957
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta koskien varhaiskasvatuspaikkaa
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen palveluohjaajan 17.6.2025 (nro 2025/00006957) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Päätös, johon vaaditaan oikaisua
Varhaiskasvatuspaikan myöntämistä koskeva palveluohjaajan päätös 17.6.2025 (nro 2025/00006957, liite 1).
Oikaisuvaatimus
Lapsi on saanut varhaiskasvatuspaikan päiväkoti Seulasesta 15.9.2025 alkaen (liite 1). Huoltaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen lapselle myönnetystä varhaiskasvatuspaikasta (liite 2). Huoltaja vaatii 22.6.2025 jättämässään oikaisuvaatimuksessa, että lapsi saa paikan perheen toiveen mukaisesti päiväkoti Pentinkulmasta.
Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, että lapselle on haettu paikkaa päiväkoti Pentinkulmasta, joka on perheen kotiosoitteesta katsoen lähin päiväkoti. Huoltajat kertovat, että lapsen isosisarus on aiemmin puolestaan saanut paikan päiväkoti Kuminasta ja isosisaruksella on siirtohakemus vireillä päiväkoti Pentinkulmaan. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että lasten päiväkotipaikat eri päiväkodeissa eivät toimi perheen arjen kannalta. Oikaisuvaatimuksessa onkin viitattu molempien huoltajien työhön kulkemiseen ja todettu, että nykyiset varhaiskasvatuspaikat eivät mahdollista molempien huoltajien työssäkäyntiä.
Huoltajien esittämät perustelut ilmenevät tarkemmin oikaisuvaatimuksesta.
Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa oikealle viranomaiselle.
Perustelut
Lapselle haettiin varhaiskasvatuspaikkaa 15.9.2025 alkaen. Hakemuksen toiveena oli päiväkoti Pentinkulma, muita toiveita ei esitetty.
Palveluohjaajalta saadun selvityksen perusteella hakemus käsiteltiin alueellisessa hakijavalintakokouksessa toiveen osalta 4.6.2025. Lasta ei voitu kyseisessä kokouksessa valita 1. toiveeseen päiväkoti Pentinkulmaan, sillä se oli kokoushetkellä täynnä. Päiväkoti Pentinkulmaan ei valittu kyseisessä kokouksessa yhtään hakijaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsen hakemus käsiteltiin valintakokouksessa 11.6.2025, jossa valittiin lähimpään vapaaseen päiväkotiin hakijoita, jotka eivät olleet saaneet paikkaa hakutoiveiden mukaisista päiväkodeista. Kokoustilanteessa lasta ei voitu edelleenkään valita toiveena olleeseen päiväkoti Pentinkulmaan, sillä se oli edelleen täynnä.
Oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapselle tehtiin päätös lähimpään vapaaseen päiväkotiin, päiväkoti Seulaseen, jonne matka-aika HSL:n reittioppaan mukaan on 14 minuuttia perheen kotiosoitteesta. Matka-aikaa ei voida katsoa kohtuuttomaksi tai lapsen edun vastaiseksi.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto on vahvistanut varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteet suomenkielisen varhaiskasvatuksen osalta (19.11.2024 § 95). Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on tehty em. perusteiden mukaisesti.
Oikaisuvaatimuksessa on vedottu perheen arkeen sekä huoltajien työmatkoihin ja työssäkäyntiin. Tältä osin todetaan, että em. jaoston päättämien valintaperusteiden valossa huoltajien kulkusuunnat työhön, työmatkat ja arjen helppous eivät ole sellaisia seikkoja, jotka huomioitaisiin varhaiskasvatuspaikkaa osoitettaessa. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiselle.
Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on asiassa toteutunut, vaikka lapsi ei saanutkaan paikkaa toivotusta päiväkodista.
Viranhaltijan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole lainvastainen. Päätöstä tehdessä on noudatettu em. varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteita. Oikaisuvaatimus on hylättävä.
This decision was published on 09.09.2025
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianomaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valitusasiakirjat voidaan toimittaa myös Helsingin kaupungin kirjaamoon.
Kirjaamon asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | Kasvatus- ja koulutuslautakunta |
Helsingin kaupungin kirjaamo | |
PL 10 | |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena ole päätös)
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimuksen perustelut.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat
Valitukseen on liitettävä
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.
Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | Helsingin kaupungin kirjaamo |
PL 10 | |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Viljami Sainio, juristi, puhelin: 09 310 86350