Lausunto korkeimmalle hallinto-oikeudelle asunnon terveyshaitta-asiassa

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-006369
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 18 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Lausunto korkeimmalle hallinto-oikeudelle asunnon terveyshaitta-asiassa

Ympäristölautakunta

Päätös

Ympäristölautakunta päätti antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle asukkaan valituksesta koskien ympäristölautakunnan päätöstä 5.4.2016 (§159) seuraavan lausunnon.

Asukas ei tuo valituksessaan esille mitään sellaista uutta asiaa, mikä olisi voinut vaikuttaa ympäristölautakunnan päätökseen. Ympäristölautakunta katsoo, että asunnon terveyshaitta-asiaa on selvitetty asian käsittelyn aikana riittävästi. Asuntoon on tehty tarkastus 6.10.2015 ja asukkaalle on tarjottu lisätarkastusmahdollisuuksia tupakanhajuhaitan toteamiseksi tarkastuksen jälkeen ympärivuorokautisesti yhteensä neljän viikon ajaksi. Tarkastuksen ja päivystyksen perusteella terveyshaittaa ei todettu.

Asukkaan valituksessaan ilmoittamasta poiketen johtava ympäristötarkastaja Päivi Vepsäläinen on käynyt tarkastuksella asunnossa yhden kerran. Lisäksi asukas kertoo valituksessaan ilmastoinnissa havaitun ongelmia pari viikkoa ympäristökeskuksen tarkastuksen jälkeen. Tietoa ilmanvaihdossa todetuista uusista ongelmista ei ole saatettu ympäristökeskuksen tietoon asian käsittelyn aikana vaan ympäristökeskus on saanut tiedon talon huippuimurin toimivuudessa havaitusta ja korjatusta epäkohdasta ympäristölautakunnan päätöksen jälkeen 12.5.2016 asukkaan lähettämällä sähköpostilla.

Ympäristölautakunta viittaa muilta osin 5.4.2016 antamaansa päätökseen (§ 159) sekä Helsingin hallinto-oikeudelle 28.6.2016 antamaansa lausuntoon (§ 241).

Ympäristölautakunta esittää, että valitus perusteettomana hylätään.

Tämä lausunto on osa asian valmistelua eikä siihen siten voida hakea muutosta (kuntalain 91 §).

Pöytäkirjanote korkeimmalle hallinto-oikeudelle postitse (PL 180, 00131 HELSINKI) sekä sähköpostin liitetiedostona (korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi).

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Ympäristölautakunta 13.12.2016 § 387

Päätös

Ympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi Helsingin hallinto-oikeuden 8.11.2016 antaman päätöksen 16/0938/5. Samalla ympäristölautakunta toteaa, ettei päätös anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Helsingin hallinto-oikeus on 8.11.2016 päätöksellään 16/0938/5 ratkaissut erään asunnon osoitteessa Niitynperäntie 6-8 asukkaan valituksen Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan antamasta päätöksestä 5.4.2016 § 159, joka koskee asunnon terveyshaitta-asiaa. Hallinto-oikeus on hylännyt asukkaan valituksen.

Hallinto-oikeus ilmoittaa perusteluissaan seuraavaa. Ympäristökeskus on suorittanut tarkastuksen asunnossa ja sopinut asukkaan kanssa ympärivuorokautisesta päivystyksestä. Tarkastuksen tai päivystyksen aikana asunnossa ei todettu tupakansavua tai –hajua, josta olisi aiheutunut terveydensuojelulain 1 §:ssä tarkoitettua terveyshaittaa. Ympäristökeskus on tarkastuksessa tehtyjen aistihavaintojen sekä ympärivuorokautisen päivystyksen perusteella voinut sulkea pois terveyshaittaepäilyn ilman nikotiinipitoisuuden mittausta tai merkkiainetutkimusta. Päätöksen tekemisen jälkeen suoritettu huippuimurin toimintaan liittyvän puutteen korjaaminen ei anna aihetta arvioida asiassa esitettyä selvitystä toisin. Ympäristölautakunnan päätöksen muuttamiseen ei ole aihetta.

28.06.2016 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
ympäristöterveyspäällikkö
Pertti Forss
Lisätiedot

Päivi Vepsäläinen, johtava ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 64323

paivi.vepsalainen@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 18.01.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Esittelijä

ympäristöterveyspäällikkö
Pertti Forss

Lisätietojen antaja

Päivi Vepsäläinen, johtava ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 64323

paivi.vepsalainen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 25 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.